Olen kasvanut ja elänut juuret syvällä maassa. Käsillä tekeminen on minulle vahvaa perintöä sekä äitini, että isäni suvuista. Luonnon materiaaleja on ollut aina saatavissa kaikessa upeassa kirjossaan kävelyetäisyydellä kotoani.
Vuosia sitten äitini opetti minulle olkipukin valmistuksen, isäni hallitsi oljen viljelyn taian ja oikeat käsittelytavat. Erikokoiset ja näköiset olkipukkimme erilaisine koristenauhoineen ovat löytäneet tiensä suomalaisiin koteihin sekä julkisiin tiloihin.
Eläessämme nykyajan tavarapaljouden keskellä maailmassa, jossa kaikki tuntuu tulevan valmiina, on arvokasta osata tehdä jotain omin käsin. Toivomme työmme edistävän olkityötaidon tuntemusta ja auttaa jatkamaan perinteitä.
OLKITYÖN TARINAA
Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna olkityötaito on aina elänyt viljanviljelyn rinnalla ja sen juuret ovat syvällä maatalousyhteiskunnassa. Siemen- ja leipäviljan tuotannon eri vaiheet — kylvö, kasvu, leikkuu, riiheenajo, puinti, jauhatus ja varastointi rytmittävät myös vuotuista ajanlaskua. Tähän kiertokulkuun uskottiin vaikuttavan muun muassa erilaisten jumalolentojen ja henkien.
Kun jumalten ja henkiolentojen uskottiin toimivan viljelyn ja viljelijöiden hyväksi, halusivat ihmisetkin tehdä oman osansa. Näille voimille osoitettiin kiitollisuutta antamalla lahjoja, eli luovuttamalla niille osa sadosta. Lahjojen ainekset otettiin vuoden sadosta ja ne kuvastivat viljelyyn liittyvää mytologiaa.
Olkityötaidon kehittyminen voidaan ymmärtää osaksi vanhan talonpoikaiskulttuurin arkea ja juhlaa, siinä eläneiden ihmisten tapoja ja uskomuksia. Joulu oli juhla joka sekä päätti satovuoden, että käänsi katseet tulevaan kevääseen. Joulun juhlinnassa oljella ja siitä tehdyillä luomuksilla oli tärkeitä vertauskuvallisia tehtäviä. Jouluun kuuluivat mm. jouluoljet, joululyhde, kehäristi, jouluaurinko, joulukruunu, joulukukko ja olkipukki.
